Raumaa rakastava työnjohtaja huolehtii töiden etenemisestä

Jari Pensikkala aloitti työnjohtajana LST Groupin Rauman yksikössä marraskuussa 2020. Hänen työnkuvaansa kuuluu huolehtia töiden sujuvuudesta ja siitä, että työntekijät pystyvät hoitamaan oman osuutensa.

Laivasähköasentajan koulutuksen saanut Pensikkala huomasi syksyllä LST Groupin työnhakuilmoituksen, jossa haettiin Raumalle työnjohtajaa.

– Tehtävä kuulosti mielenkiintoiselta, ja se sijaitsi sopivasti kotikaupungissani. Soitin rekrytoijalle ja siitä sitten homma eteni niin, että aloitin marraskuussa työt, Jari Pensikkala kertoo.
Pensikkala on tehnyt vuoteen 2014 asti töitä laivasähköasentajana, pääasiassa konealueen käyttöönottotehtävissä.

– Olin muutaman vuoden ajan teollisuuden kunnossapito- ja nosturihuoltotöissä. Veri kuitenkin veti takaisin oman ydinosaamisen pariin. Tein kunnossapitotöiden ohella jonkin verran keikkaa erilaisissa sähköasennushommissa, joten taidot ovat pysyneet hyvin yllä.

Työnjohtaja valvoo ja tukee

LST Group Jari PensikkalaTyöt LST:llä ovat lähteneet hyvin käyntiin.

– Olen viihtynyt hyvin, meillä on hyvä porukka kasassa. Osa työntekijöistä oli entuudestaan tuttuja, joten oli helppo sulautua joukkoon.

Työnjohtajana toimiva Pensikkala katsoo tilannetta päältä ja huolehtii, että työt tulevat tehtyä.

– Tällä hetkellä minulla on kolme alaista, määrä vaihtelee projektien välillä. Järjestelen työvuoroja ja töitä ja varmistan, että homma tulee hoidettua. Toki työnjohtajan tehtäviin kuuluu myös auttaa alaisiaan selviytymään töistään mahdollisimman hyvin.

Vapaa-ajan täyttävät musiikki, murre ja merimakasiini

Vapaa-aikansa Pensikkala täyttää useamman harrastuksen avulla.

– Soitan bassoa kahdessa bändissä. Yleensä keikkailemme jonkin verran, mutta nyt tietysti poikkeusvuonna vähemmän.

Musiikkiharrastusta tasapainottavat historia- ja murreharrastus.

– Raumalle rakennetaan Rauman merihistoriallisen yhdistyksen toimesta merimakasiinia. Olen hankkeen johtokunnassa mukana. Lisäksi olen kiinnostunut Rauman murteesta. Kirjoitan murteella blogia pari kertaa kuukaudessa. Harrastukset ovat hyvää vastapainoa työlle, joka sekin itsessään on mieluisaa.

Jari Pensikkalan murreblogia voit lukea täällä >