Sähköjärjestelmä on tärkeä osa maatilojen kannattavuutta | LST
← Takaisin

Kolmasosa maatilojen tulipaloista aiheutuu viallisista sähköasennuksista

syyskuu 2024

Maatilat ovat yhä riippuvaisempia sähköstä, ja sähkönjakelun katkeamattomuus on monella tilalla kriittistä. Aurinkovoima ja omat akustot vähentävät riippuvuutta ulkopuolisista sähköntoimittajista ja samalla ne tasaavat sähkön jatkossakin heiluvaa hintaa. Osa toimivaa sähköjärjestelmää on myös turvallisuus.

Maatilojen sähköistäminen edellyttää sähkötöiden tekijöiltä monipuolista asiantuntijuutta - sähköalan tietotaidon on oltava ajan tasalla, mutta niin myös ymmärrys maatilojen liiketoiminnasta. Katkeamattoman sähköntuotannon varmistaminen on investointi kannattavuuden, maatilan ja sen eläinten hyvinvoinnin ohella myös kaikkien suomalaisten huoltovarmuuden turvaamiseen.

– Me näemme, että olemme osa koko Suomen huoltovarmuusketjun perustaa. Oma tuotanto takaa ruoan pöytään normaalissa arjessa, ja kotimaisen ruokatuotannon rooli tietysti korostuu mahdollisissa kriisitilanteissa. Sähkönsaannin turvaaminen on osa huoltovarmuutta, mutta yhtä lailla perusarkea maatiloilla, kertoo maatalousyrittäjä ja sikatilallinen Matti Antikainen Krookantilalta, Aurasta.

Turvallisuus on osa toimivaa sähköjärjestelmää

Pahimmillaan maataloutta ja maatiloja kohtaavat tulipalot voivat muodostua suurpaloiksi, joissa taloudelliset vahingot nousevat jopa satoihin tuhansiin euroihin.

– Tilastojen mukaan noin kolmasosa kaikista tulipaloista aiheutuu nimenomaan sähkön käytöstä eli sähköpaloista, joilla tarkoitetaan sähkölaitteesta tai sen asennuksesta alkanutta paloa. Tulipalojen ja tapaturmien lähteenä on usein laitteiston vika, josta aiheutuva onnettomuus voitaisiin välttää kunnossapidolla, tarkastuksilla sekä huolellisuudella, muistuttaa LST Servicen toimitusjohtaja Ville Lehto.

– Ei ole kovin harvinaista, että kuulemme läheltä piti -tilanteista. Varsinkin viljankuivausaika on sellaista, että saa olla itse valppaana koko ajan ja varmistaa, että laitteet ja valvonta toimivat. Tulee monesti kannettua huolta myös muiden kuin oman tilan turvasta, Antikainen lisää.

Turvallinen sähköntuotanto korostuu niillä tiloilla, missä kannetaan vastuuta myös eläimistä.

Tilojen digitalisoituessa toimiva sähköjärjestelmä on entistä tärkeämpi

Maatilojen sähköistys on keskeinen tekijä nykyaikaisen maatalouden kannattavuudelle. Se ei ainoastaan tehosta tuotantoprosesseja, vaan parantaa hyvinvointia ja ympäristöystävällisyyttä. Sähköistyksen myötä voidaan hyödyntää uusimpia teknologioita, kuten automaatiota ja älylaitteita, jotka lisäävät tuottavuutta ja vähentävät työvoimakustannuksia.

– Vesi, saati happi, ei saa loppua eikä lypsyrobotti hyytyä kesken lypsyn. Eläinten seuranta tehdään automaattisesti ja digitaalisesti – tilanpitäjä tietää seurantadatasta tismalleen, missä eläin liikkuu, mitä ja milloin se syö ja paljonko lypsää. Ja digitaalisuus tarvitsee toimiakseen tietysti toimivaa sähköjärjestelmää, korostaa Ville Lehto.

Moni maatilallinen tuottaa osan sähköstään itse. Aurinkovoima ja omat akustot vähentävät riippuvuutta ulkopuolisista sähköntoimittajista ja samalla ne tasaavat sähkön jatkossakin heiluvaa hintaa.

– Jotta moniosainen kokonaisuus saadaan toimimaan, on koko sähköjärjestelmän pelattava yhteen, huollon toimittava, ja esimerkiksi automaattisesti päälle ja pois kytkeytyvä varavoima voi osoittautua ensiarvoisen tärkeäksi, Lehto muistuttaa.

Ota yhteyttä
Ville Lehto, LST Service
puh. 040 065 7471 tai ville.lehto@lst.fi


Lue lisää: Sähköistys maatalousyksiköissä
Lue lisää:
 Onko tilasi turvassa sähköpaloilta?

    ← Takaisin