Verner Lauttia, LST Sähköpalvelu Oy
lokakuu 2022
Isännöitsijät kantavat yhä useampaan yhtiökokoukseen toiveita sähköautojen latauspisteistä. Täyssähköautot ja hybridit valtaavat pikkuhiljaa parkkialueet, ja taloyhtiöiden on aika ottaa kantaa latausjärjestelmien valintaan, suunnitteluun ja asentamiseen.
Kokosimme tähän viisi kullanarvoista vinkkiä, jotka kannattaa ottaa huomioon valmistelutyössä.
Sähköautojen latausasemat ovat vaativia sähkön määrän suhteen. Siksi kannattaa tarkistaa, riittävätkö paikallisen sähköyhtiön liittymiskaapelissa teho ja pääsulakkeet. Meiltä voi kysyä kartoitusapua.
Jos kaikki sähköautopaikat ovat yhtä aikaa käytössä ja samaan aikaan taloyhtiön huoneistoissa paistetaan kinkkuja ja lämmitetään saunoja, kannattaa sähkön käyttöä optimoida. Kuormanhallinnan avulla tehtävä optimointi hyödyntää asukkaita ainakin kahdella tavalla.Ensinnäkin sillä saavutetaan säästöä, sillä sähkön hinta on usein korkeimmillaan silloin, kun kulutus on huipussaan. Toiseksi kuormanhallinnalla saadaan varmistettua sähkön riittävyys kaikille. Jos työpäivän jälkeen sähköautot laitetaan lataukseen ja niiden tulee olla aamulla täydessä latingissa, voidaan itse lataus suorittaa säädellysti niin, että kaikkia autoja ei ladata yhtä aikaa, mutta kaikki ovat kuitenkin aamulla ladattuja. Homma hoituu kuormanhallinnalla automaattisesti ja virtaa riittää vielä sähkövatkaimille ja kännykän lataukseen.
Onko taloyhtiön intressissä antaa oman huoltomiehen kiertää mittarit kerran vuodessa ja laskuttaa käytön mukaan? Vai helpottaako yhtiön hallintoa moderni laskutustapa, missä käytetään ulkopuolista operaattoria? He ottavat oman pienen siivun kokonaissummasta, mutta myös hoitavat laskutuksen suoraan asiakkaalle ilman, että taloyhtiön tarvitsee puuttua asiaan lainkaan.
Aloite latauspisteiden hankintaan tulee yleensä asukkaalta. Verkkaisin vaihe onkin yleensä se, että päätös ylipäätään saadaan tehtyä. Sen jälkeen homma rivakoituu, kun joko tilataan meiltä kokonaissuunnitelma tai lähdetään suunnittelutoimiston tekemän hankesuunnitelman pohjalta hoitamaan asennuksia. Tarjouskyselystä käyttöönottoon on hyvä laskea noin nelisen kuukautta aikaa. Joissain latausasemissa ja suurimmissa syöttökaapeleissakin voi olla toimitusongelmia, mutta toistaiseksi aikataulut ovat pitäneet hyvin kutinsa.
Vanhoissa taloyhtiöissä on hyvä myös muistaa asukkaille tiedottaminen ainakin kuukautta ennen projektin alkua ja sen jälkeenkin urakan etenemisestä, vaikka viikoittain. Etukäteistiedotuksella vältetään harmikarikot, koska autopaikathan ovat sähköistämisen ajan pois käytöstä.
Kyselyjä sähkölatauspisteistä tulee nyt paljon, joten nopea oma toiminta edesauttaa nopeaa toimitusta...
Kun sähköautoja alkaa näkyä liikenteessä enemmän, lisää se sähköautojen ja sitä myötä myös latauspisteiden kysyntää. Kannattaa siis toimia mieluummin ajoissa.
Tärkeämpää varautumista on kuitenkin etukäteissopeutuminen tulevaisuuden kysyntään. Eli jos nyt näyttää siltä, että lähiaikoina on tarvetta kymmenelle latauspisteelle, voidaan niiden rakentamisen ohessa tehdä samalla valmius kolmellekymmenelle. Se toki maksaa hivenen lisää, muttei läheskään niin paljon, kuin jos viiden vuoden kuluttua ryhdytään rakentamaan lisäpaikkoja ihan alusta. Viisautta siis.
Sähköautojen latauspisteisiin saa rahallista tukea. ARA avustaa sähköinfran rakentamista tämän blogin kirjoitushetkellä 35 prosentilla kokonaiskustannuksista. Hakemus pitää jättää ennen projektin aloittamista ja kannattaakin alusta pitäen valita sellainen järjestelmä, mikä täyttää ARA:n kriteerit. Meiltä LST:ltä saa ARA:n edellyttämät raportit.
LST:ltä saa koko homman suunnittelusta toteutukseen palveluna, vaikka tavallisin tarina onkin se, että teemme toisen tahon tekemän hankesuunnitelman pohjalle. Olipa valinta kumpi tahansa, voimme luvata varmaa laatua ja hyvää palvelua kaikkiin tekemiimme sähkötöihin.
Ota yhteyttä,
Verner Lauttia
Projektipäällikkö
LST Group
verner.lauttia@lst.fi
040 709 1719
Projektipäällikkö,
LST Sähköpalvelu Oy