LST 60 vuotta | LST
← Takaisin

LST 60 vuotta

Samuli Rantanen, LST Group Oy, LST Projects Oy

kesäkuu 2022

Tasan 60 vuotta sitten, vuonna 1962, Heikki Hietarinta perusti avoimen yhtiön nimeltä Laivasähkötyö & kumpp., joka työllisti muutaman henkilön ja toimi ensin autotallista käsin.

LST:n ensimmäinen työ oli historiikin mukaan vartiovene Nuoli 5. Ensimmäisten kolmen vuoden aikana merivoimille tehtiin yhteensä kolmetoista nuolivenettä, joita valmistamassa oli 10–20 työntekijää. Tuolloin yritys teki lähes pelkästään laivasähkötöitä: sähkökeskuksia, sähkösuunnittelua ja koeajoja.

LST Group syntyi vuonna 1992, kun se otettiin käyttöön konsernin markkinointinimenä. 1990-luvun alussa yritysryhmään kuuluivat Laivasähkötyö Oy, Sähkökonehuolto H Hietarinta Ky, Turun Hallintopalvelu ja Agentuuri sekä LST Engineering Oy.

Perheyhtiö ytimessä

Vuonna 2022 LST Group työllistää jo lähes 200 henkeä, ja toimipisteitä meillä on Turun lisäksi Helsingissä ja Raumalla. Toimintamme on vuosien kuluessa laajentunut valtavasti, ja yritys tarjoaa sähköalan palveluita teollisuudelle, kiinteistöille, liikenteelle ja meriteollisuudelle.

LST on koko toimintansa ajan pysynyt hengeltään ja omistukseltaan perheyrityksenä, jossa uudet työntekijät otetaan aina lämpimästi vastaan ja asiakkaita kohdellaan kumppaneina. Yksi kantavista arvoistamme on aina ollut asiakaslähtöisyys, ja siihen panostamme edelleen, kuten olemme tehneet alusta lähtien.

Kiitos yhteistyöstä ja luottamuksesta kuluneiden vuosien aikana! Jatketaan samalla linjalla myös tulevaisuudessa.

Samuli Rantanen

toimitusjohtaja / LST Group Oy

  • kuva sivustollakuva sivustolla

    Toimitusjohtaja,
    LST Group Oy, LST Projects Oy

← Takaisin