Timo Meri on työskennellyt Laivasähkötyön sähköasentajana jo yli 40 vuotta. Kokenut konkari tuntee laivojen sähkötyöt kuin omat taskunsa. Työ on Timolla verissä, ja mies on jo kolmannen polven telakkatyöläinen.

Timon isoisä työskenteli aikanaan työnjohtajana Vulcanin telakalla (nyk. Wärtsilä). Timon isä puolestaan päätyi Laivasähkötyöhön Juha Hietarinnan isän Heikin alaiseksi vuonna 1962.

Timon isoveljet Matti ja Jouni seurasivat isänsä jalanjälkiä ja aloittivat työuransa Laivasähkötyössä 70-luvun alussa, ja Timo liittyi joukkoon kesäkuussa 1975.

– Neljäs sukupolvikin on tutustunut telakkatyöhön, kun oma poikani on ollut kesätöissä Laivasähkötyössä, Timo hymyilee.

Sähkötöitä pienistä veneistä suuriin risteilijöihin

Laivasähkötyö tekee sähköistyksiä muun muassa huoltoaluksiin, hinaajiin, losseihin, satamamurtajiin ja risteilijöihin. Uusiin laivoihin yritys toteuttaa sähkönsuunnittelua, asennustöitä sekä asennettujen alueiden käyttöönottoja.

– Tällä hetkellä teemme muun muassa uusien laivojen hytteihin ja käytäviin liittyviä sähkötöitä. Työpäiviini kuuluu esimerkiksi hyttikolmioiden kytkentää sekä seinien ja katon sisäisten sähkökaapeleiden vetoa, Timo kuvailee.

Projektien sujuvuus vaatii asentajalta täsmällisyyttä ja tehokkuutta.

– Aikataulussa pysyminen on tärkeää, koska esimerkiksi seinien ja katon sisäiset sähkökaapelit on vedettävä paikalleen ennen kuin hyttimoduulien asentaminen alkaa. Muuten tulee varsin ahdasta työskennellä, Timo korostaa.

Laivasähkötyön asiakkaita ovat pääosin laivayhtiöt ja telakat Suomessa. Toisinaan työt vievät myös ulkomaille.

– Olen lähes koko urani työskennellyt laivoissa ja sitä kautta päässyt tutustumaan laivan joka kolkkaan. Sähkötöitä on tehty Suomessa ja ulkomailla laivojen hyteissä, käytävillä, autokannella sekä konehuoneessa. Lisäksi olemme tehneet erilaisia korjaustöitä merivoimien aluksille sekä sähköistyksiä uusiin huvijahteihin, Timo kertoo.

Koulun penkiltä telakalle

Timo on hypännyt työelämään jo varsin nuorena. Peruskoulun päättyessä 15-vuotias nuorimies päätti hakeutua telakalle töihin, ja sillä tiellä hän on edelleen.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että tekemällä oppii parhaiten. Toki olen urani aikana käynyt sähköalan koulutuksia ja kursseja, mutta kokemuksen myötä olen kasvanut sähköalan ammattilaiseksi, Timo sanoo.

– Pidän siitä, että työni on vaihtelevaa ja monipuolista. Kyllästymään ei pääse, koska jokainen projekti ja työvaihe on erilainen. Lisäksi pääsen tekemään asennuksia ympäri laivan ja saan työskennellä hyvin itsenäisesti, Timo sanoo.

Koti Maskun rauhassa

Timo asuu Maskussa omakotitalossa vaimonsa kanssa. Lisäksi saman katon alla asuu myös neljä kissaa. Perheen neljä aikuista lasta asuvat jo omillaan. Timolla on yksi lapsenlapsi ja toinen on tulossa.

– Vietän mielelläni aikaa kotona ja kesäisin viihdyn mökillä Paraisilla. Tekemistä riittää kyllä aina, ulkona ja sisällä, Timo kertoo.

Timo kertoo saavansa työpäivien aikana mukavasti liikuntaa.

– En juurikaan harrasta liikuntaa vapaa-ajalla, koska työpäivien aikana askelia kertyy helposti yli 10 000. Laivojen käytävät ovat pitkiä, portaita on paljon ja niitä tulee sahattua päivän aikana edes takaisin. Sähköasennustilanteet ovat toisinaan aikamoista voimistelua, kun tikapuilla kiipeilen korkeuksissa ja vedän sähkökaapeleita pitkin laivaa, Timo naurahtaa.